Lehtikuvauskeikasta näyttelyksi

Heinolan rautatiesilta

Silta

Sain puhelun syyskuussa 2022 Heinolasta, yllätys oli suuri kun henkilökuvaajaa pyydettiin ikuistamaan syksyinen Heinola paikallislehteen. Kuviin toivottiin ruskaa & ruostetta, taiteellista kulmaa unohtamatta. Hetken mietittyäni tartuin tilaisuuteen, vaikka toimeksianto hieman jännittikin, koska maisemakuvaus ei ole se omin osa-alue kuvauksen saralla. 

Aikataulu oli haastava, kesän aurinkoisuus alkoi vaihtumaan sateiseen syyssäähän, lämpötila alkoi laskemaan ja tuuli puhalsi viimeisiä ruskan kellastuttamia lehtiä maahan. Sopiva päivä kuvauksille löytyi ja sattui syksyn viimeinen aurinkoinen päivä. Onnetar oli selkeästi laittanut näppinsä peliin.

Pakkasin kameralaukun, toivoin kaunista syyspäivää ja kurvasin hakemaan tyttöystäväni avustajaksi. Päivä oli jollain maagisella tapaa ikimuistoinen, jännityskin alkoi haihtumaan ensimmäisten kuvien jälkeen & tiesin että kameran kortille saadaan jotain hienoa! Muistelen vieläkin lämmöllä tätä kuvausta, jokseenkin tuttukin kaupunki näyttää aivan erilaiselta kameran linssin läpi, varsinkin kun annat aikaa sen näyttää kaikki salansa.

Päivä vaihtui iltaan, ilta yöhön. Kuvia tuli loppujen lopuksi päälle sata kappaletta kevyen karsinnan jälkeen. Lähetin esikatselugallerian nähtäväksi. Yllätys olikin suuri kun sain puhelun, että kuvista valikoitaisiin kuvat näyttelyä varten ja yksi kuva paikallislehden etusivulle. Näyttely kunnioittaisi Heinolan perinteistä vuonna 1932 avatun Heinolan rautatiesillan juhlavuotta.

Näin syntyi Silta- näyttely. 

Tauluista tehtiin myös pienoisversiot 'Tarinoita Heinolasta' vieraille joita olivat mm. Lauri Porra, Sipe Santapukki sekä Erkka Westerlund. Nämä haastattelut löytyvätkin Youtubesta. Lavaa tietenkin koristavat osa tauluista, joten kannattaa käydä katsomassa ja varsinkin kuunnella mielenkiintoiset haastattelut.

Silta näyttelyn taulut pääsivät myös Tampereen Photo Festivaaleille ja ovat nähtävillä Finlaysonin alueella 5.9.-30.9.2023. Teemana tänä vuonna on luontokuvaus. Suosittelen suuresti vierailemaan Tampereella ja nauttimaan valokuvataiteesta. Olen itsekin menossa katsomaan näyttelyn lauantaina 16.09. joten hihasta saa aina nykäistä ja tulla vaihtamaan kuulumisia!

Tämä kuvaus opetti minulle ainakin sen, että kannattaa vaikka muuten vaan keittää kahvit termariin, pakata kamerareppu ja lähteä ulkoilemaan. Oli se sitten kaupungin hälinässä tai metsän siimeksessä. Toimii myös ilman kameraa... Ota vaikka puoliso mukaan tai koiran kanssa lenkkeilemään. Lupaan että tällaiset päivät jäävät mieleen pitkäksi aikaa!

Jos haluaisit jonkun Siltanäyttelyn kuvista koristavan seinääsi,  ota yhteyttä!

- Teppo


Kirjaudu sisään jättääksesi kommentin